Ravintola Henriks take away
Ravintola Henriks pakkaa keittiön valmistamia herkkuja myös mukaan. Tarjolla paljon erilaisia take away-vaihtoehtoja mukaan otettavaksi. Voit valita lounaamme kotiin tai konttorille vietäväksi. Muista myös läheisiä joita olisi mukava ilahduttaa käsintehdyllä ruualla suoraan kotiin. Take away onnistuu myös brunssimme kohdalla. Etukäteen tilattuna valmistamme teille herkkukassin kiireettömästi kotona nautittavaksi.
Firmoille olemme suunnitelleet peruttujen pikkujoulujen tilalle henkilökunnalle tarkoitetun pikkujouluboxin. Valmistamme sinne erilaisia kylmiä pikkujouluherkkuja, sekä lämmitettävän pääruuan, unohtamatta herkullista jälkiruokaa. Omat pikkujoulut voi aloittaa lämmittävällä Henriksin glögillä. Tällä tavalla saadaan pikkujoulun tuntua jokaisen omaan kotiin ja turvavälit säilyvät.
Joulunaluskiireen ja ruokapulmat voi unohtaa kun tilaa meiltä joulupöytään etukäteen kylmiä alkupalaherkkuja. Keittiömme valmistaa herkut ja ne ovat noudettavana 22.-23.12. suoraan Henriksistä. Ei kaupassa jonottelua tai ruuhkaa, herkut suoraan valmiiksi pakattuna vaikkapa ulko-oveltamme. Tämä voi olla vaikkapa lahjaidea itselle tai läheiselle!
Henriks, hyvä ruoka, jouluherkut, joululounas, keskustassa, pikkujoulut, ravintola, ruoka, ruokaa mukaan, take away, take away boxi, take away brunssi, take away lounas, tampere